Vuodeksi ulkomaille

Julkaistu 23.7.2012 kirjoittajalta admin

Joskus voi elämässä käydä niin, että eteen tulee opiskeluvaihto tai työkomennus ulkomailla. Tämä on tietenkin aina virkistävä seikkailu, sillä  matkailu avartaa elämää ja tuo siihen uusia näköaloja. Mutta tavarat pitäisi saada säilöön johonkin vaihtovuoden ajaksi toki jonnekin.

Miten asukkaan kannattaisi menetellä, kun maailma kutsuu?

1. Hankkiudu turhasta krääsästä eroon

Nyt jos koskaan on aika varata kirpputoripöytä tai järjestää kotona pienet myyjäiset, sillä turhien esineiden säilöminen aiheuttaa vain päänvaivaa.

2. Hanki vaihtosi ajaksi alivuokralainen, jos voit. Voit myös luopua asunnostasi kokonaan. Järjestä tavarasi säilytykseen joko esimerkiksi tuttujen ihmisten tai sukulaisten nurkkiin, mikäli se heille sopii. Jos tuttuja säilytyspaikkoja ei löydy, älä turhaan ahdistu. Silloin kannattaa suosiolla laittaa tavarat säilöön esimerkiksi vuokravarastoon.

3. Selvitä käytännön paperisota. Katso esimerkiksi, että vakuutusasiasi ovat kunnossa. Rahatilannetta kannattaa tutkailla myös huolella etukäteen.

Kommentoi